Näytetään tekstit, joissa on tunniste BS. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste BS. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Let it snow..



Ja sitä tosiaan myös sataa. Lunta siis. Enkä aio valittaa! :)

Jälleen kerran joudun tekemään tällaisen kuvattoman päivityksen, lumisista päivistä on aiheutunut nimittäin sellainen haitta, että valoa ei vain ole tarpeeksi. Nyt olisi kuvattavana ainakin Golden compass hat, joka on ollut ahkerassa käytössä tytöllä, pitäisi vain tehdä jokin pieni modaus, ettei niska saisi niin paljon kylmää (vaikka kaulurikin kyllä on käytössä) sekä pikkusiskolle joululahjaksi valmistunut Onerva.
Viimeistelyä vailla on myös Joulumuorin yllätys, pitänee tänään tehdä viimeistelyt ja kuvata, paketit saa kyllä aukaista vasta jouluna, joten ainakin siihen asti pitää pihdata kuvaa.

Kiireisenä on myös pitänyt koulu, onneksi nyt saa edes pienen hengähdystauon, sillä ennen joulua on enää vain kaksi kurssia suorittaa, joista toisesta koe jo ensi viikolla. Josko tässä nyt ehtisi sitten jopa tehdä loput joululahjatkin valmiiksi.

Ikävääkin on sattunut, eilen kuulin, että raskaana oleva ystäväni on joutunut sairaalaan keuhkokuumeen takia, pitänee tänään soitella vointeja. Viime talvena oli muuten miehellä keuhkokuume, kelläköhän ensi vuonna..?





..And it really is snowing. And I'm not complaining! :)

Yet again, I'm forced to make a post without any pictures, since there's just not enough light to take any photos. Pretty photos, I mean.
I got few finished projects, at least Golden Compass hat for my daughter, she loves it! I've also finished Onerva for my little sister. And I'm just finishing a gift for a swap called Joulumuorin yllätys. I got my present yesterday, but we aren't allowed to open those until 24th December. Yes, I am very very very curious, it was a big present!

I've also been busy because of my school, but I'm lucky, only two tests before christmas! Of course, I'd prefer none, but it's better than ten tests.. But maybe now I'd be able to finish some christmas presents.

I also got some bad news yesterday, my pregnant friend got a flu for a few days now, but yesterday her fiancé told us that she had to go to the hospital because she has pneumonia. Hope she'll be allright. Last winter my fiancé also had pneumonia. Let's hope it's not me next year.

maanantai 3. marraskuuta 2008

Ärrinmurrin.



Tästä nyt tulee tyhjänpäiväinen avautuminen, mutta suututtaa niin. Ilmoitin aiemmin mainitsemaani harjoittelupaikkaan, etten voi ottaa sitä vastaan, koska se ei ole taloudellisesti mahdollista, nimim. kotona kotihoidontuella.
Ei mennyt kauaa, kun tuli vastausmaili. Odotin sen olevan luokkaa "voi, sepä ikävää, no minkäs teet", mutta ei.
Henkilö heti aluksi päätti sähköpostissa kautta rantain informoida minua, että olen laiska pässi tai muunlainen idiootti laiskimus, joka heittää tulevaisuutensa täysin hukkaan, kun kehtaan odottaa, että joku maksaisi minulle palkkaa. Minä kun olisin vain rasite firmalle, enkä olisi suinkaan töitä tekemässä, joten minusta aiheutuisi niin suuria kuluja, ettei ole realistista odottaa rahaa. Ja näin kuulemma joka ikisessä firmassa, täysin samoista syistä. Enkä tule ikinä saamaan OIKEITA töitä, kun en suostu ilmaiseksi töihin.
Sen jälkeen alkaa jumaltyylinen ylistys itsestään, että miten hän onkin aina sanonut kaikille -- tässä kohtaa jotain hänen omia elämänneuvojaan. Lopuksi vielä kierrellen ja kaarrellen selitetään, että joojoo, sulla on lapsi, entäs sitten, paljon tärkeämpää on tehdä heille ilmaistöitä, koska muuten et IKINÄ tule etenemään urallasi mihinkään. Ja että JOTKUT sentään ovat tajunneet, että ura ennen kaikkea.

Aiemmin ihmettelin, että miksi he niin innoissaan olivat ottamassa minut töihin ja miksi kukaan muu ei suostunut edes hakeen sinne. Joo, eipä jäänyt epäselväksi, että miksi on niin vaikea saada heille harjoittelijoita. Voisi hieman miettiä, että miten suhtautuu harjoittelijoihin, ei tarvitsisi haastatteluissa itkeä mulle, että joo, pitäs saada harjottelijoita, mutta ku ei niitä oo.

Suututtaa vain niin hirveästi. Kovasti tekisi mieli vastata tuohon sähköpostiin, ainakin kiittääkseni siitä, että arvon herra katsoi asiakseen alkaa opettaa aikuista ihmistä, mutta parempi olla vastaamatta mitään. Tulevaisuudessa se kuitenkin kostautuisi, on täällä niin pienet piirit. En myöskään ymmärrä, että miksi "aikuisilla" on niin hirveä vimma kertoa aina muille, että miten niiden muiden pitäisi elämäänsä elää. Joo, olen hirveä, kun ura ei tällä hetkellä mene lapsen edelle. Minusta on mukava, kun sillä on päivittäin ruokaa. Myöskään "taloudellisesti mahdotonta" ei tunnu uppoavan kaaliin, olen oikeasti vain nirppanokka. Voisin kaivella tiliotteet nettipankista ja lähettää sille. No ei nyt vaines.
Huh, nyt onneksi alkaa jo hieman naurattaa.

maanantai 1. syyskuuta 2008

WANTED!



Uusi VK, löytyykö sitä enää mistään?!?! Alkaa pienoinen paniikki iskeä, joka paikassa törmää mainintaan "loppuunmyyty ihan joka paikassa". Pitäisi ehkä siis lopultakin soitella sille anopille.



The new VK, where are thou.